Siirry suoraan sisältöön
Hare krishna » Hyvänmielen blogi » Kireä rintakehä aukeaa venyttelyllä

Kireä rintakehä aukeaa venyttelyllä

Kireä rintakehä on monen asian summa.

Aamut ovat jäykkiä ja ensimmäiset askeleet ovat köpöttäviä, mutta vähitellen aamutoimia tehdessä tapahtuu vetreytymistä. Kireä rintakehä voi oirehtia eri tavoin ja se estää sujuvan hengityksen sekä pallean käytön. Siinä, missä venyttelet selkää, tarvitsee myös rintakehä avaamista. Kireänä se aiheuttaa monenlaista ongelma hengityksen lisäksi. Rintalihakset muuttuvat kireiksi, ryhti vääjäämättä painuu alas sekä olkapäät kääntyvät myös sisäänpäin. Jumi on usein niin täydellinen, että se vaikuttaa jopa selkään asti.

Miten kireä rintakehä kehittyy

Kireäksi rintakehä alkaa muuttua vähitellen ja siihen vaikuttaa usein rasitus, joka voi olla yksipuolista, liian vähäistä tai liiallista. Rintakehää ympäröivät lihakset saattavat olla jumissa ja siitä johtuen liikkuvuus ja kimmoisuus vähenee. Kaikki tapahtuu vähitellen, joten sitä ei välttämättä itse huomaa, ennen kuin tilanne on jo pahentunut. Sen voi huomata siitä, että kiertoliikkeet eivät onnistu tai olkapäät ovat kiertyneet eteenpäin. Kiristyneet rintalihakset ovat jo niin lyhentyneet, että olkapäät kääntyvät eteenpäin.

Rauhallinen ja rentouttava jooga on yksi mahdollisuus pitää rintarankaa kunnossa. Luonnollinen jooga hengitys auttaa siinä, että liikkeet tulee tehtyä alusta loppuun oikein ja joogaan sopivalla rytmillä. Rintarankaa voi myös avata aamuisin ja jos tekee päivän mittaan hyvin yksitoikkoista työtä, olisi hyvä keskeyttää työ hetkeksi sekä tehdä venyttäviä liikkeitä. Yksi parhaista liikkeistä on avata kädet isolla kaarella ylös. Liike on helppo eikä vaadi tilaa ympäriltä. Tällainen venyttävä liike vaikuttaa myös positiivisesti verenkiertoon.

Lisää liikkeitä rintakehälle

Mukavan venyttelyn saa aikaan myös helposti oven karmien välissä. Kädet ovat olkapäistä 90 asteen kulmassa sivuilla ja kyynärvarret 45 asteen kulmassa. Kun kädet jäävät karmien kohdelle, voi venyttää rintarankaa työntämällä sitä kevyesti eteenpäin. Venytyksen aikana tulee tehdä uloshengitys ja sisään hengityksellä vapautetaan venytys. Rintarangan säännöllinen avaaminen tekee aamuista ja koko päivästä helpompaa ja mikä parasta, ryhti kohenee huomattavasti kuin itsestään.

Avainsanat: