Siirry suoraan sisältöön
Hare krishna » Hyvänmielen blogi » Helppo meditaatio säännölliseksi

Helppo meditaatio säännölliseksi

Helppo meditaatio säännölliseksi pienin vinkein.

Jotkut päivät tuntuvat vaikeilta eikä helppo meditaatio tahdo millään onnistua, toisena päivänä kaikki toimii täydellisesti. Aina oma mieli ei ole niin vastaanottavainen kuin pitäisi. Säännöllinen harjoittelu kuitenkin auttaa ja tärkeintä on saada oma mieli tyhjentymään. Siksi ei ole hyvä keskittyä siihen, että jokainen meditointi kerta on yhtä pitkä eli täydellisyyteen ei tarvitse pyrkiä jokaisella kerralla. Pienikin rauhoittuminen auttaa, vaikka täydellistä meditointihetkeä ei syntyisikään. Jokaiseen hetkeen on pyrittävä luomaan jonkinlainen rutiini, joka auttaa pääsemään oikeaan tilaan.

Aistit auki ja helppo meditaatio onnistuu

Meditatiiviseen tilaan pääsemistä helpottaa se, jos voi käyttää hyväkseen kaikkia aisteja. Kun taustalla on joko luontoääniä tai itsellesi sopivaa musiikkia, se auttaa pääsemään tilaan, jossa on helppo hiljentää aivojen liiallinen toiminta. Tuoksut auttavat monia rentoutumisessa, joten miellyttävän tuoksuisen kynttilän käyttö on hyvänä apuna. Meillä monilla on paha tapa vilkuilla kelloa silloin, kun meditoidaan. Tähän löytyy apu siitä, että laitat jonkinlaisen hälytyksen muutaman minuutin päähän, jolloin tiedät, että aikaa on kulunut kolme tai viisi minuuttia.

Toisinaan meditaatio hyödyt saa konkreettisesti tuntumaan sillä, kun unohdat kokonaan kellon ja pyrit sen sijaan laskemaan hengitystä. Jos esimerkiksi 50 sisään- ja uloshengitystä on sopiva määrä, se voi olla myös sopiva aika meditoimiselle. Tosin ajatuksia ei kannata vaivata kovin tarkalla laskennalla, koska itse meditointi kärsii siinä, että ajatus karkailee. Hyvä asento on tärkeä silloin, kun haluat nauttia omasta hetkestäsi. Sen ei tarvitse olla välttämättä lootusasento vaan meditointi onnistuu esimerkiksi sohvallakin.

Lempeys itseäsi kohtaan palkitaan

Sinun ei kannata asettaa itsellesi kovia vaatimuksia esimerkiksi ajan suhteen. Se usein häiritsee rentoutumista sekä tekee paineita harjoituksen suorittamiseksi. Voi hyvinkin käydä niin, että pienin ja rauhallisin askelin eteneminen on paljon hyödyllisempää kuin se, että vaatii heti pitkää ja syvää meditaatiota sekä sen täydellistä onnistumista. Pieni ja onnistunut hetki on paljon hyödyllisempi kuin hermoja rasittava epäonnistuminen. Säännöllisyys on kaiken a ja o, ja jossain vaiheessa huomaat, että kykenet mielesi tyhjentämiseen kuin huomaamattaan.

Avainsanat: