Meditaatiomusiikki on oikeastaan yleisnimitys sellaiselle musiikille, jota voi käyttää mietiskelyyn tai rauhoittumiseen. Se on taustamusiikkia ja sopii hyvin käytettäväksi meditaatioharjoituksen aikana. Tämän rentouttavan musiikin tarkoituksena on tukea itse meditaatiota tai antaa hyvä pohja syvärentoutumiselle. Musiikillahan on hyvin suuri ja jopa suora vaikutus alitajuntaan, tunteisiin ja omaan mieleen. Siksi meditaatiomusiikin on oltava tietyn tyyppistä, että se sopii meditoinnin tueksi. Tärkeintä onkin valita sellaista musiikkia, ettei se häiritse keskittymistä.
Meditaatiomusiikki on seesteistä
Seesteinen musiikki auttaa siinä, että se vaikuttaa positiivisesti mieleen ja omiin tunteisiin. Se ei herätä negatiivisia ajatuksia vaan sen avulla pääsee meditatiiviseen tilaan, jossa voi tarkkailla omia ajatuksiaan kaikessa rauhassa. Siinä tilassa unohtaa kaiken ulkopuolisen sekä keskittyy vain itseensä ja mielensä rauhoittumiseen. Tässä tilassa voi antaa itsensä kaikessa rauhassa unohtaa kaiken arkipäiväisen ja lopulta pysäyttää kaiken ajatustoiminnan.
Samalla tavalla kuin käyttää rauhoittavaa musiikkia nukahtamiseen voi musiikin avulla päästä syvään ja rentouttavaan tilaan. Meditaatiomusiikkia on tarjolla monenlaista, mutta useimmille toimivat parhaiten sellaiset kappaleet, jossa on pitkiä ja maalailevia ääniä tehty esimerkiksi syntetisaattorilla. Toinen hyvin toimiva tapa on käyttää luonnonääniä. Rauhallinen vedensolina tai lintujen laulu on hyvä vaihtoehto syntetisaattorin äänille. Molemmat vaihtoehdot ovat rauhallisia eivätkä sinällään herätä tunteita.
Mihin kaikkeen meditaatiomusiikkia voi käyttää?
Kaikissa sellaisissa hetkissä, missä tarvitsee kunnollisen keskittymisen, meditaatiomusiikki sopii hyvin. Joskus tällainen tilanne saattaa tulla myös avokonttorissa, jossa yleinen hälinä häiritsee keskittymistä. Se toimii myös hyvin iltaisin ennen nukkumaan menoa, kun haluaa saada itsensä rentoutumaan ja rauhoittumaan kiireisen päivän ajatuksilta. Jos et ole tottunut käyttämään meditaatiota rauhoittumiseen, kannattaa sitä kokeilla. Ehkä ensimmäisellä kerralla musiikki ei toimi täydellisesti ja ajatukset harhailevat äänissä, mutta pienen harjoittelun jälkeen tämä konsti alkaa toimia.